keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Kolmanneksi viimeinen ilta...

"Career referral pilot report" -tutkimus, jota lähdimme tänne Hueen Hue Helpille tekemään, on vihdoin valmis ja raportti siitä on palautettu. Oli siinä ihan kiitettävästi hommaa. Teimme ensin kyselylomakkeet, jotka tulkkimme käänsi vietnamiksi ja Home of Affection, Chi Lang ja An Tay orpokotien lapset täyttivät ne. Sen jälkeen tulkkimme käänsi vastaukset meille englanniksi, jonka pohjalta sitten haastattelimme lapsia tulkkien avulla. Home of Affectionista tutkimukseen osallistui vain neljä lasta, kun taas Minnan ja Sailan iloksi Chi Lang ja An Tay orpokodeista tutkimukseen osallistui lähes 20 lasta. Ei ihan mennyt tasan nallekarkit tällä kertaa.. Mutta hienosti kaikki selvittii hommasta ja voidaan olla tyytyväisiä lopputulokseen.

Saimme kuvassa näkyvän raporttimme (43 sivua!) valmiiksi 21 minuuttia ennen viimeisen harjoittelun ohjaajatapaamisen alkua, jossa raportin luovutimme. Hyvin siis kerettiin. Olemme kaikki neljä todella ylpeitä aikaansaannoksesta ja uskomme, että se ylitti myös Hue Helpin odotukset. Toivottavasti siitä on hyötyä tulevaisuudessa!

Harjoittelunohjaajamme Ai ja Khanh kutsuivat meidät kiitokseksi illalla dinnerille. Paikaksi oli valittu Vuon Ai. Ensimmäinen ruokalaji oli mielenkiintoisen näköinen, mutta ihme kyllä ihan hyvää. Tuoksu, koostumus ja maku toivat mieleen lihamurekkeen.

Vasemmalla Nhi tyttönen, joka oli meille uusi tuttavuus. Jäi hivenen epäselväksi miksi hän oli paikalla, mutta kovasti tykkäsi kuitenkin meidän kanssamme olla. Oikealla harjoittelunohjaajamme Ai eli Josh 2 (Josh=harjoittelunohjaaja 1 siis lähti muutama viikko sitten Englantiin ja Ai paikkaa häntä). Kuvasta näkyy kuinka innoissaan Ai oli meidän seurasta :D Hänen käytöksensä oli enemmän kuin mielenkiintoista. Toimme hienot kukkakimput kiitokseksi Khanhille ja Aille, Khanhille keltavihreä ja Aille violettipinkki. Koska keltavihreässä kimpussa oli Ain lempivärit, hän päätti sitten haluta vaihtaa kimppunsa Khanhin kanssa. Hivenen kummastutti. Olisi nyt voinut tehdä sen edes salaa tai vähän peitellen... Koko dinnerin ajan hänen käytöksensä oli aikalailla epäkypsää. Jos on kutsunut toiset viettämään iltaa, kiitokseksi ja hyvästiksi, niin luulisi silloin että voisi edes esittää viihtyvänsä. Mutta niinkuin aina, Vietnamissa kaikki on mahdollista...
Jotta dinnerillä kehittynyt "erittäin kotoisa" fiilis pysyisi yllä, päätettiin yhteistuumin suunnata karaokeen. Se on kova juttu Vietnamissa näinä päivinä. Menimme taloon, jonka yläkerrasta meille vuokrattiin karaokehuone. Siellä saimme olla rauhassa omalla porukalla. Melkoisen innoissaan vietnamilaiset tyttöset ja Khanh laulaa loilottivat pääasiassa vietnamiksi. Me suomalaistytöt kävimme luikauttamassa Abban Dancing queen ja se oli siinä. Vähän meinasi alkaa puutumaan jo, kun kaikki vietnamilaiset laulut kuulosti lähes samalta.

Onneksi Linh kävi vähän irroittelemassa kunnon jytäbiisillä.

Tunti karaokea Vietnamissa oli todella sopiva aika, ei yhtään enempää olisi jaksanut. Veikkaan kyllä, että vietnamilaiset kyllä olisivat vielä jaksaneet. Kiva oli käydä kokeilemassa, mutta yksi kerta riittää mainiosti.

Nguyen ja Thao vetävät antaumuksella herkkää biisiä.

Pääasia että jollain oli hauskaa. Itse henkilökohtaisesti kaipasin jo Brown eyesiin.
Asia oli kuitenkin niin, että väsy korjasi. Nukkumatti voitti tänään Brown eyesin ja big nightin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti